Soiniselle ja Talvensaarelle kultaa Turusta

  • syyskuu 11, 2023

Aatu Soininen ja Laura Talvensaari painivat sarjavoittoihin Kalle Mäkisen paineissa 9.9. Turussa.

Lauantaina painittiin Turussa kansainväliset Kalle Mäkisen painit, jotka toimivat samalla Suomi Cupin osakilpailuina. HPM osallistui kilpailuihin 7 painijan voimin. Kisajärjestäjä oli saanut aikaiseksi todella hyvät kisat ja paikalla oli kotimaisten painijoiden lisäksi ilahduttavan paljon virolaisia ja ruotsalaisia kilpailijoita. HPM:n painijoista mitaleille ylsivät Aatu Soininen U15 poikien 38kg sarjassa sekä Laura Talvensaari U17 tyttöjen 42kg sarjassa.

Pojat painivat kisoissa kreikkalais-roomalaista painia. Aatun aktiivinen harjoittelu ja hyvä ottelukeskittyminen näkyivät näissäkin kisoissa: Aatu pyöritteli vastustajiaan matolla mennen tullen ja voitti sarjansa ylivoimaisesti, painien kolme 10-0 ylivoimaista pistevoittoa ja yhden selkävoiton, jonka senkin pistetilanteessa 10-0.

Tyttöjen osalta nämä kisat olivat samalla ensimmäinen uuden tyttöjen Suomi Cupin osakilpailu. Laura Talvensaari esitteli matolla uusia liikkeitään ja kaatoi vastustajat kerta toisensa jälkeen mattoon, raivaten näin tiensä sarjavoittoon. Todella hyvää aktiivista ja hyökkäävää painia Lauralta. Hieno avaus syksyn kisakaudelle.

Kisa oli hyvä näyttö kehityksestä myös muilta painijoilta. Mitalisijoille yltäminen ei kerro kaikkea ja matolla nähtiin aivan loistavia suorituksia mitaliottelujen ulkopuolellakin. Mea Purmonen palasi kisamatolle pitkän loukkaantumisen jälkeen ja näytti kahdella vahvalla voitollaan, että töitä on tehty tauonkin aikana. Vasta 13-vuotias Erika Purmonen puolestaan jyräsi tiensä mitaliotteluihin, kaataen matkalla mm. maajoukkuetytön pistein 12-7 ehkä päivän jännittävimmässä ottelussa. Niinikään vasta 13-vuotias Sura Abbassoy näytti henkistä kanttiaan nousemalla vahvasti voittoon jopa monen pisteen tappioasemasta. Abbassoyn painiperheen nuorimmat Furkan ja Säma Nur Abbassoy ottelivat reippaasti ja keräsivät hyvää kokemusta.

Valmennuksen mieltä lämmittää erityisesti painijoiden henkinen kasvu ja itseluottamus, jolla matolle asteltiin. Nuorena urheilijana tärkeintä on oppia painimaan omaa painia myös kilpailutilanteessa: tekemään suorituksia ja luottamaan omiin taitoihinsa kilpailujännityksestä huolimatta. Mitalit seuraavat kyllä perässä.

Onnittelut kaikille painijoille!

Sijoitukset:

  • Aatu Soininen, kr pojat U15 38kg kultaa (5 osallistujaa)
  • Laura Talvensaari, tytöt U17 42kg kultaa (9 osallistujaa)
  • Erika Purmonen, tytöt U17 64kg 4. sija (11 osallistujaa)
  • Mea Purmonen, tytöt U17 64kg 5. sija (11 osallistujaa)
  • Sura Abbassoy, tytöt U17 51kg 6. sija (11 osallistujaa)
  • Säma Nur Abbassoy, tytöt U12 21kg 4. sija (5 osallistujaa)
  • Furkan Abbassoy, kr pojat U9 23kg 5. sija (6 osallistujaa)

HPM painijoiden tarkemmat ottelutulokset kilpailujen tulospalvelussa: https://www.liga-db.de/Turniere/VT/2023/FI/230909_Turku/FIN1248743679_org251.htm

IMG_5931 4a6dcd8d-f01f-4b75-98e8-94c1bee9b7dc