Nassikkapainikoulut 4–7v
Tervetuloa mukaan nassikkapainiin! Nassikkapaini on monipuolinen, hauska ja kehittävä liikuntaharrastus noin 4-7-vuotiaalle lapselle. Helsingin Paini-Miesten nassikkapainikoulut ovat Mäkelänrinteessä, Jakomäessä, Myllypuron Liikuntamyllyssä ja Maunulan liikuntahallilla.
Seuralla on useita nassikkapainiryhmiä, joten vaihtoehtoja niin päivien, alueen ja kellonaikojenkin suhteen löytyy. Ryhmiin voi tulla mukaan myös kesken kauden.
2022 syksystä alkaen erillisiä vanhempi-lapsi -ryhmiä ei järjestetä, vaan kaikki nassikkapainiryhmät ovat avoimia myös vanhemmalle. Eli jokainen voi päättää oman lapsen kanssa itse, tuleeko vanhempi/muu tuttu aikuinen tunnille mukaan liikkumaan, vai onko lapsi ryhmän mukana ilman aikuista. Aikuinen voi olla mukana koko kauden ajan tai vain alussa, kunnes lapsi tottuu ryhmään. Kynnys siirtyä nallepainista nassikkapainiin on todettu aika isoksi. Kun aikuinen pysyy mukana, on siirtymä helpompi.
Nassikkapainin ohjeellinen suositusikä on 4-7v.
Aikaisemmin mukana olleiden ei tarvitse ilmoittautua uudelleen uuteen kauteen, jos ryhmä ei ole vaihtunut. Ryhmänvaihto onnistuu omassa profiliissa MyClubissa. Jos vaihdat ryhmää, muista klikata myös edellinen ryhmä pois valikosta.
HUOM! Nassikkapainin kausimaksu sisältää myös harrastajalisenssin ja vakuutuksen. Ilmoittaudu ryhmään ensin MyClubin kautta. 1-2krt voi käydä kokeilemassa, onko nassikkapainiharrastus lapsen juttu. Kun päätätte jatkaa harrastusta ja olette maksaneet kausimaksun, rekisteröikää sitten lapsi tämän sivun alaosan ohjeen mukaisesti Suomisportiin. Seura ostaa hänelle lisenssin sekä vakuutuksen.
Ryhmät
Mäkelänrinne
Urhean Nassikkapainikoulu 5-7v tytöille ja pojille
Urhea-halli, Mäkelänkatu 47
- Ryhmä A Su klo 09.00-10.00 (4-5v lapset)
- Ryhmä B Su klo 11.00-12.00 (5-7v lapset / aiemmin nassikkapainissa käyneet lapset)
Mäkelänrinteen kausi alkaa su 13.8.2023
Jakomäki
Jakomäen Nassikkapainikoulu 5-7 -vuotiaille tytöille ja pojille
Jakomäen Painisali, Somerikkokuja 1 (entinen Helsingin Kristillinen koulu)
- Su klo 15.00-16.00 (5-7v lapset)
Jakomäen kausi alkaa su 20.8.
Myllypuro
Liikuntamyllyn Nassikkapainikoulu 4-7-vuotiaille tytöille ja pojille
Liikuntamyllyssä, Myllypuron metroaseman vieressä
Jos osallistujamäärä lisääntyy, voidaan ryhmät myöhemmin jakaa kahteen ikäryhmään, 4-5v ja 5-7v. Kausi aloitetaan kuitenkin ensin kaikki yhdessä.
- Ke klo 18.00-19.00 (4-5v ja 5-7v lapset)
Myllypuron kausi alkaa ke 30.8.
Maunula
Maunulan Nassikkapainikoulut 4-5v ja 5-7v tytöille ja pojille
Maunulan liikuntahalli, Maunulanmäki 3-5 (hissillä alas liikuntatiloihin)
Maunulan liikuntahalli on remontissa alkusyksyn 2023. Maunulan ryhmät harjoittelevat remontin ajan Urhea-hallissa. Ryhmät siirtyvät takaisin Maunulaan, kun remontti on valmis.
Siirtyminen takaisin Maunulaan tapahtuu kesken kauden. Ilmoitamme tästä erikseen, kun päivämäärä on tiedossa.
Harjoitusajat remontin ajan Urhea-hallissa (Mäkelänkatu 47):
- Lauantaisin kl0 13.00-14.00 Ryhmä A ja ryhmä B
Harjoitusajat Maunulan liikuntahallissa:
- Ryhmä A la klo 12.00-13.00 (4-5v lapset)
- Ryhmä B la klo 13.00-14.00 (5-7v lapset / aiemmin nassikkapainissa käyneet lapset)
ILMOITTAUTUMINEN RYHMIIN:
Ilmoittautuminen on avattu.
Kesken kauden voi tulla mukaan, jos ryhmissä on tilaa jäljellä. Voitte ilmoittautua normaalisti. Ilmoitamme nettisivuilla, jos ryhmä on jo täynnä. Tilaa ei siis tarvitse tiedustella etukäteen.
Ryhmiin ilmoittaudutaan MyClubissa. Katso ohjeet ilmoittautumiseen tästä: ILMOITTAUDU MUKAAN
Harjoitusmaksuun kuuluvan lisenssin/vakuutuksen lunastamisen ohje
Tämä ohje koskee vain ryhmään MyClubissa ilmoittautuneita painijoita, jotka ovat maksaneet kausimaksun:
Uutena aloittava harrastaja voi käydä 1-2krt kokeilemassa lajia veloituksetta ennen sitoutumista ja kausimaksun laskuttamista. Lisenssituotteet hankitaan vain painijoille, joilla kausimaksu näkyy MyClubissa maksettuna. Uutena harrastajana voit siis käydä lapsen kanssa kokeilukerrat ensin ja tehdä SuomiSport-rekisteröitymisen sen jälkeen, kun harrastuksen jatkuminen on varmaa.
Lisenssit ostetaan SuomiSport-järjestelmän kautta. Jotta voimme seurakäyttäjinä ostaa painijoille tuotteita heidän puolestaan, tulee heidän olla rekisteröityneenä SuomiSportiin Helsingin Paini-Miehet ry:n jäsenenä.
TOIMINTAOHJEET:
Kutsulinkki seuran jäseneksi: https://seurat.suomisport.fi/invite/7a3248a1-2b22-40d2-bde3-613bc8bf3a0a
- Kirjaudu yllä olevan linkin kautta SuomiSportiin.
Järjestelmään kirjaudutaan kertakoodilla, jonka voit tilata joko tekstiviestinä tai sähköpostina. Jos et ole aiemmin rekisteröitynyt SuomiSportiin, luo järjestelmä sinulle tilin, kun kirjaudut ensimmäistä kertaa. - Liitä nallepaini-, nassikkapaini- ja painikouluryhmissä harrastavat huollettavasi seuran jäseneksi.
Jos huollettavasi ei ole vielä SuomiSportissa, luo hänelle oma tili valitsemalla kohta ”huollettavani, joka ei ole vielä SuomiSportissa”. - Jäsenpyyntö lähtee seuralle hyväksyttäväksi.
Hankimme lisenssin/vakuutuksen seuran jäseniksi liittyneille nallepaini-, nassikkapaini- ja painikouluryhmissä harrastaville lapsille, kun kausimaksu näkyy maksettuna.
SuomiSportiin rekisteröitymisen tai jäseneksi liittymisen ongelmissa voitte olla yhteydessä suoraan SuomiSportin asiakaspalveluun suomisport@olympiakomitea.fi.