HPM 25 kultaa aluemestaruuskilpailuissa

  • syyskuu 23, 2023

HPM:n joukkue oli 60 painijan kokoinen Raumalla lauantaina 23.9. painituissa Uudenmaan, Hämeen ja Lounais-Suomen yhteisissä mestaruuskilpailuissa. Rauma on noussut jälleen painikartalle nyt myös painikisajärjestäjänä. Kisat painittiin kolmella molskilla ja palkintoja päästiin jakamaan klo 19.00.

Ei taida olla koskaan ollut näin suurta joukkuetta aluemestaruuskilpailuissa. Nyt Henri Leinon ryhmä asteli ensi kertaa isosti tähtipainien ulkopuolelle.

HPM saavutti käsittämättömät 284 pistettä. 25 kultaa, 12 hopeaa ja 9 pronssia. Poikien sarjoista vakuuttavinta painia esittivät Daniil Korotkov 60kg, jonka rauhallisuus ja tilanteiden taju oli silmiä hivelevää. Sama homma jatkui mikä alkoi viikko sitten Saksassa. Toinen ylivoimainen mestari oli Platon Ystrebov 65kg, joka tyylilleen uskollisena halusi ratkaista ottelut mahdollisimman nopeasti. Myös Andrii Feoktistov on mennyt hurjasti eteenpäin ja on syksyn SM kisoissa vähintäinkin mitaliehdokas. Poikien sarjoissa (11) vain kaksi mestaruutta livahti HPM:n ulkopuolelle. Mestariksi paini Umar Albakov, Abdul Kartoev, Abdul-Malik Kushtov, Dzhamalbek Dzhanbekov, Viktor Kara, Aleksei Lisitsa, edellä mainittujen lisäksi.

Miehet loistivat poissaolollaan. Siitä ei enempää. Henri Leinon ryhmä paini ikäkausikilpailusarjoissa ja sielläkin U12 ikäluokassa tuli 3 kultaa ja U9 ikäluokassa kultaa jokaisessa kuudesta sarjasta.

Tyttöjen ja naisten sarjoihin osallistui 14 HPM painijaa. Hieno määrä ja jälleen myös ilahduttavan monta uudempaakin kisaajaa oli mukana. Erityisesti nuorimmat tytöistä syttyvät kisatilanteessa ja löytävät aivan uudenlaista taistelutahtoa, jota pelkissä harjoituksissa on vaikea saada esiin. Mainitsemisen ansaitsevat myös aikuisten naisten suoritukset. 75kg sarjassa Essi Antervo paini ensimmäiset kisansa vakuuttavasti, ottaen myös ensimmäisen otteluvoittonsa. 64kg sarjassa Laura Aurolahti piti päänsä kylmänä ja paini kolmella voitollaan finaaliotteluun. 58kg sarjassa Magda Urbanowicz vasta toisissa kisoissaan yllätti heittämällä tyylikkään 4 pisteen käsivarsiheiton. Toivottavasti myös muilla alueilla saadaan tulevaisuudessa lisää aikuisia naisia mukaan kilpailutoimintaan.

Nuoremmista aktiivikisaajista Mea Purmonen vei 64kg mestaruuden ylivoimaisesti, esitellen räjähtäviä jalkoihinmenoja. Ylivoimainen oli myöskin Yulia Abramson 70kg sarjassa neljällä selätyksellään. Aluemestareiksi painivat lisäksi Salla Kosonen ja Sura Abbassoy.

KULTAA:
U9 pojat 20kg: Emilio Sariola
U9 pojat 25kg: Ali Baigireav
U9 pojat 28kg: Hamza Albakov
U9 pojat 30kg: Alex Rouichi
U9 pojat 31kg: Eero Juuti
U9 pojat 42kg: Artur Lisitsa
U12 pojat 33kg: Amiran Tumasevits
U12 pojat 49kg: Anton Reinikainen
U12 pojat 72kg: Aran Khaliqi
U17 T ja N 54kg: Sura Abbassoy
U17 T ja N 58kg: Salla Kosonen
U17 T ja N 64kg: Mea Purmonen
U17 T ja N 70kg: Yulia Abramsson
U17 pojat 33kg: Umar Albakov
U17 pojat 39kg: Abdul Kartoev
U17 pojat 42kg: Abdul-Malik Kushtov
U17 pojat 46kg: Dzhamalbek Dzhanbekov
U17 pojat 50kg: Viktor Kara
U17 pojat 55kg: Aleksei Lisitsa
U17 pojat 60kg: Daniil Korotkov
U17 pojat 65kg: Platon Yastrebov
U17 pojat 80kg: Andrii Feoktistov
Miehet 74kg: Ruslan Vartiyainen
Miehet 86kg: Joona Junnila
Miehet 125kg: Vili Kujanpää
HOPEAA:
U9 pojat 25kg: Onni Makkonen
U9 pojat 28kg: Huzeifa Yandiyev
U12 pojat 33kg: Benjamin Nevalainen
U12 pojat 36kg: Jasper Rolin
U12 pojat 40kg: Arttu Reinikainen
U12 tytöt 36kg: Mona Pettersson
U17 tytöt 48kg: Helka Yli-Vakkuri
U17 T ja N 64kg: Laura Aurolahti
U17 pojat 33kg: Abdul-Malik Demelkhanov
U17 pojat 42kg: Eetu Tammelin
u17 pojat 55kg: Adrian Tumasevits
U17 pojat 71kg: Nikita Jakovlev

PRONSSIA:
U9 pojat 30kg: Zakaria Rashidi
U9 pojat 42kg: Teo Paasonen
U9 tytöt 25kg: Sama Nur Abbassoy
U17 tytöt 43kg: Ella Sihvonen
U17 tytöt 54kg: Paloma Grönfors
U17 T ja N 58kg: Magda Urbanowicz
U17 T ja N 70kg: Ilona Arpiainen
U17 T ja N 75kg: Essi Antervo
U17 pojat 39kg: Sayfullah Amagov

KAIKKI TULOKSET