Lukkopainin SM-kilpailuiden 2021 satoa

  • joulukuu 20, 2021

Vuoden kotimainen pääkilpailu ADCC:n SM-kisat painittiin viikonloppuna Tampereella Hervannan vapaa-aikakeskuksen tiloissa koronaturvallisuussäädöksiä tunnollisesti noudattaen.

Paini-Miehiä edusti ilahduttavasti kuuden hengen iskuryhmä, joista parhaiten pärjäsi perinteitä kunnioittaen ammattilaisten kuninkuusluokan harjannut Heikki ”Man Mountain” Jussila. Ikävän loukkaantumisen takia odotettu alkukierroksen kamppailu Jussi ”Tuhma-Jucci” Halosta vastaan jäi odottamaan parempia aikoja ja suoraan loppuotteluun edennyt ennakkosuosikki otti rutiininomaisella täyden ajan tuomaripäätöksellä voiton Vantaan härkämäisestä Akseli Kaasalaisesta. Heikille kolmas perättäinen Suomen mestaruus tästä lajista.

Tuloksekasta suorittamista nähtiin myös Otto Kuikalta, joka lauantaina otti kahdella voitolla ikämiesten SM-kultaa ja sunnuntaina ammattilaisten SM-hopeaa alle 99-kiloisten painoluokassa. Melko täydellisesti sujunut turnaus hieman lässähti, kun loppuottelussa Kuikan polvesta revennyt sivuside keskeytti ottelun 15 sekunnin jälkeen ja liiton matkalippu EM-kisoihin lähti Dojo Helsingin Valtteri Serimaalle. Kuikalle siis neljättä kertaa putkeen jo myös perinteeksi muotoutunut vuoden huipennus, lukkopainin SM-hopea.

Paini-Miehet onnittelee mitalisteja menestyksestä ja muita osallistujia rohkeudesta!