HPM isännöi kr SM paineja

  • marraskuu 6, 1966

HPM järjesti vuoden 1966 SM kilpailut. Kyösti Lehtonen oli tullut HPM:ään ns ”pelaajavalmentajaksi”. Kyösti valmensi, mutta paini vielä itsekin. Hänelle etätyypilliseen tapaan tuloksena oli vain hopeaa sarjassa 70kg. Puolustuksena on, että Kyöstillä oli ikää jo 35 vuotta ja nuoremmat tulivat vauhdilla takaa. Nurmon Jymyä aikaisemmin edustanut Lehtonen on paininut kaikkiaan 9 SM kultaa.

Arto Savolainen paini jälleen hopeaa ja hävisi finaalissa samalle Matti Laaksolle kuin vuotta aiemmin. Arton sarja oli 78kg.

Hiukan enemmäm odotettiin kotikoisoista, mutta kahteen hopeamitaliin oli nyt tyytyminen. Nuoria on kuitenkin kypsymässä miesten kirjoihin.

Kuvassa Kyösti Lehtonen