11 mitalia U17 SM kisoista
HPM saavutti 11 mitalia U17 SM kisoista. Ihan ei voi olla tyytyväinen, koska viime vuonna samoista kisoista tuli 17 mitalia. Loukkaantuneiden lista on pitkä: Haukilahti, Lahikainen, Yastrebov ja Jakovlev. Sen taakse ei kuitenkaan voi kokonaan mennä.
Ilahduttavaakin kerrottavaa löytyi. Antoin Zaychenko voitti uransa ensimmäisen suomenmestaruutensa sarjassa 71kg. Tämä on osoitus pitkäjänteisen, säännöllisen, tunnollisen työ tekemisestä ja sen myötä kehittymisestä. Pari vuotta sitten kun tämä ikäluokka siirtyi valmennuskeskukseen, oli ANton varmasti ryhmän heikoimpia. SInnikkäästi hän kuitenkin harjoitteli ja harjoittelee edelleen ja nyt työ saa palkintonsa. Tässä jos jossain pätee sananlasku työntekijät menee aina jossain vaiheessa rinnalle ja ohi lahjakkuuksien.
Viktor Kara oli myös erittäin hyvä. Todella yksi parhaista kisasuorituksista kotimaassa. Nopeus on silmiinpistävän paljon parempi kuin vastustajilla ,vaikka siitä sarjasta löytyikin pari aika vikkelää kaveria. Harmi kun Viktor ei ikänsä puolesta pääse huomenna painimaan miesten kisoishin. Hänellä olisi sielläkin sanansa sanottavana.
Melody Nosouzi yllätti kaikki ottamalla kypsällä painillaan hopeaa. ENsin sai jopa houkutella kisoihin. 2015 syntyneen Melodyn isä oli sitä mieltäm ettei vielä kannata osallistua U17 kisoihin. Melody osoitti, että kannatti. Kun vaan seuraavalla kerralla on seuraverkkarit päällä niin kaikki hyvin.
Abdul-Malik Demelkhanov oli vosiiko sanoa odotettu mestari. Sarjan taso oli aika korkea ja Abdul-Malik osoitti, että hän on varteenotettava ehdokas 2026 U15 EM kisoihin. Bilal Umarov paini myös hienosti ja varmisti kaksoisvoiton sarjassa 45kg. Hänellä oli hyviä otteluja ja haastoi todella hyvin myös mestarin Demelkhanovin.
55kg poikien osalta täytyy kyllä pari positiivista lausetta jakaa. Sarjan ainoat 2011 ja 2012 -syntyneet ja nyt alkoi jo tulla haastoja mitalisteja vastaan. Voisi kuvitella, että ensi vuonna U15 ja ehkä myös U17 sarjassa nämä pojat takovat mitaleja. Kyse on siis herroista Reinikainen ja Purmonen.
Samoin Erika Purmonen että Paloma Grönfors painivat varsin kovissa sarjoissa hyviä otteluja. Molemmat saivat harmittavan neljännen sijan.
Lisäksi oli liuta uusi HPM tyttöjä mukana. Innostus on sen mukaista, että se lupaa tuleville vuosille hyvää. Vielä kokemus ei riittänyt, mutta usein polttoaine riittää paremmin ja pidemmälle kun aloittaa myöhemmin. Jäädään seuraamaan näitä seuraavina vuosina.
Vaikka kisa oli kokonaisuutena hieman mollivoittoinen HPM voitti sekä poikien että tyttöjen joukkuekilpailun ja tietenkin yhteispisteet.
TULOKSET
JOUKKUEPISTEET tytöt ja pojat
JOUKKUEPISTEET Tytöt
JOUKKUEPISTEET Pojat
Huomenna jatketaan miesten ja naisten sarjoilla.

