HPM paras seura CAD SM

  • joulukuu 7, 2019

Hyvinkää 7.12.2019

HPM oli paras seura Hyvinkäällä käydyissä alle 17 -vuotiaiden SM kisoissa. Saalis oli 5 mitalia. Pieni miinus oli, ettei kukaan yltänyt tällä kertaa kultamitaliin. Tosin joukkue oli nuori ja vain yksi on poissa tämän ikäluokan SM kisoista ensi vuonna ja toinen 2021. Sitten muut ovatkin ikänsä puolesta min kaksi vuotta tässä ikäluokassa.

HPM:n nuorin mitalisti oli 2007 -syntynyt Aino Kuitunen, joka ensimmäisissään SM kisoissa teki kaiken voitavan. Voitti lohkossaan taistellen kaksi ottelua ja eteni finaaliin. Finaalissa oli sitten 4 vuotta vanhempi vastustaja ja tulos oli sen mukainen. Mutta palkinto tuli tunnollisesta harjoittelusta. Niihin Aino kieltämättä on kuulunut tälläkin kaudella.

Isossakin kuvassa voi todeta, että ne joilla on ollut ehyt kausi tai ovat ylipäätänsä motivoituneesti treenanneet, menestyivät kisoissa. Odotuksia oli muutamia kultamitalin saajiksi, mutta rikkonaisen kauden vuoksi Erkkolan, Huttusen ja Mäkelän kultajuhlat tällä kertaa juhlimatta. Mutta tämä kisa on vain yksi muiden joukossa.

HPM oli paras seura kisoissa ja näin varmisti jälleen myös koko 2019 vuoden parhaan seuran tittelin, kun lasketaan kaikki ikäluokan ja painilajit. SEURAPISTEET

HOPEAA:
T 61kg: Aino Kuitunen
P 51kg: Charupot Phaophang
P 80kg: Nikolai Huttunen

PRONSSIA:
P 55kg: Jesse Mäkelä
P 60kg: Akseli Erkkola

4. sija:
P 51kg: Joona Junnila
P 71kg: Jacob Caricato

5. sija:
P 60kg: Muhammad Alihanov
P 65kg: Sakari Karhu
P 71kg: Unto Haaslahti

8. sija:
P 45kg: Ali Barakhoyev

KAIKKI TULOKSET