Hannu Rantalalle Suomen Painiliiton kultainen ansiomerkki

  • joulukuu 2, 2021

Helsingin Paini-Miesten päävalmentaja ja aktiivinen seuratoimija Hannu Rantala palkittiin Suomen Painiliiton kultaisella ansiomerkillä 28.11.2021 kiitoksena ansiokkaasta työstään niin seuran kuin koko painiurheilun hyväksi. Rantala on toiminut Helsingin Paini-Miesten päävalmentajana menestyksekkäästi jo 31 vuoden ajan.

Hannu Rantala syntyi ja kasvoi Teuvalla, jossa myös aloitti painiharrastuksen 11-vuotiaana Teuvan Rivakan harjoituksissa. Urheilullisen nuoren miehen arkeen kuuluivat vahvasti myös muut urheilulajit, kuten hiihto ja yleisurheilu. Pienestä olikin kiinni, ettei lajiksi valikoitunut jokin muu ja Suomen painiurheilu olisi menettänyt tärkeän tekijän. Rantala nimittäin piti nuorena lähes vuoden ajan taukoa, pohtien motivaatiotaan ylipäätänsä jatkaa lajissa. Paluun painin pariin hän teki painiväen onneksi 13-vuotiaana. Päälajiksi paini valikoitui 15-vuotiaana. Sittemmin alkoi kehitystä ja menestystä tulemaan: juniorisarjojen SM-mitalit vaihtuivat vähitellen aikuisten mitaleihin ja arvokisaedustuksiakin tuli.

Kilpauransa Hannu Rantala päätti lopettaa esikoisensa syntymävuonna 1989. Samana vuonna hän paini vielä vapaapainin EM-kilpailuissa miesten 74kg 8. sijalle. Urheilu-uran ohessa liikunnanopettajaksi opiskelleelle ja Töölön Yhteiskoulusta työpaikan saaneelle Hannulle valmennuspuolelle siirtyminen tuli kuitenkin luontevana jatkona.

Helsingin Paini-Miesten päävalmentajana Hannu Rantala aloitti vuonna 1990. Rantala on ollut seuramme kasvussa ja kehityksessä merkittävä hahmo, jonka työpanos on ollut korvaamatonta – ja on edelleen. Seurassa ei ole tehtävää, jota Hannu ei jossakin vaiheessa olisi hoitanut. Tuntimääriä voi vain arvailla. Uransa aikana hän on ollut mukana satojen nuorten urheilijoiden elämässä. Seuratoiminnan ja valmentamisen ohessa Rantala on tehnyt merkityksellistä työtä myös laajemmin koko painiurheilun ja erityisesti suomalaisen vapaapainin kehityksen eteen.

Hannu Rantala juhlisti 30 vuottaan seuramme päävalmentajana koronavuonna 2020. Pandemian aiheuttamien kokoontumisrajoitusten kiristyttyä jäi päävalmentajamme arvoinen juhlatapahtuma kuitenkin järjestämättä. Marraskuussa 2021 saimme vihdoin kansainvälisen Helsinki Open -turnauksen avajaisseremoniassa Hannun arvoisen tilaisuuden osoittaa kiitoksemme: kultainen ansiomerkki kiinnitettiin Hannun rintaan Painiliiton varapuheenjohtajan toimesta 350 painijan ja muun yleisön osoittaessa suosiotaan.

Helsingin Paini-Miehet ry kiittää ja onnittelee Hannua lämpimästi pitkäjänteisestä ja arvokkaasta työstään sekä seuran että koko painiurheilun eteen. Olemme onnekkaita, kun olemme saaneet kaltaisesi päävalmentajan seuraamme!

Hannu Rantala Hannu_Rantala_01
  • Syntymävuosi ja paikka: 1962, Teuva
  • Koulutus ja ammatti: Liikuntatieteen maisteri, liikunnan ja terveystiedon lehtori Töölön Yhteiskoulussa
  • Oman painiuran alku: 1973
  • Edustusseurat urheilijana: Teuvan Rivakka, Helsingin Paini-Miehet
  • Merkittävimmät saavutukset urheilijana: Vapaapainin EM-kilpailujen miesten 74kg 7. sija 1985 ja 8. sija 1989. Lisäksi yhteensä 22 SM-mitalia, joista 9 Suomen mestaruutta.
  • Kilpauran lopettamisvuosi: 1989
  • Lyhyesti valmennusurasta: Suomen Painiliiton vapaapainin OTO -valmentajana vuodesta 1992 ja Helsingin Paini-Miesten päävalmentajana vuodesta 1990. Rantala on aktiivisesti mukana seuran kaikessa toiminnassa ja päivittäisvalmennuksessa. Päävalmentajan toimen lisäksi hän vastaa 11-14-vuotiaiden DEF-junioreiden valmennuksesta.