2 mitalia U15 kr SM kisoista

  • toukokuu 19, 2023

Kuortane

3 painija piskuinen, mutta tehokas joukkue osallistui perjantaina U15 SM kisoihin Kuortaneella.

Alimmassa 38kg sarjassa Aatu Soininen kirkasti viime vuoden hopeamitalinsa kultaiseksi voittamalla kaikki käymänsö 6 ottelua. Viisi ensimmäistä päättyivät kaikki ennen täyttä aikaa selätykseen tai ylivoimaiseen pistevoittoon. Oliko sitten pientä jännitystä ilmassa finaalissa, mutta siitä kehkeytyi huippujännittävä trilleri Veikko Ylesmäkeä vastaan. Aatu voitti pistein 2-1.

Seuraavassa sarjassa 41kg Emirhan Albayrak paini hienosti hopealle. Kultakaan ei olisi ollut mahdottomuus, kun Emirhan johti finaaliakin vielä 5-2, mutta lähti sitten lonkkaheittoon, joka päätyi selätykseen. Matkalla finaaliin kaatui 4 vastustajaa ja samoin kuin Aatulla ennen täyttä aikaa selätykseen tai ylivoimaiseen pistevoittoon. Tämä oli Emirhanin ensimmäinen SM mitali, jonka arvoa nostaa se, että tähän mennessä keväällä hän on paininut koko ajan sarjassa 38kg ja nyt ensimmäistä kertaa sarjassa 41kg.
SM U15 kr

Tahir Albayrakilla ei mennyt ihan samaan tyyliin, mutta noissa 52kg sarjoissa kärkinimet ovatkin 2008-09 -syntyneitä pääosin, Tahirin aika vielä tulee kun ikää ja kokemusta tulee lisää.