Nassikkapainia, painia parhaimmillaan

  • heinäkuu 13, 2021

Nassikkapaini on painia aidoimmmillaan. Se kun ensimmäisissä nassikkapainitreenien lopussa ”otellaan”, sieltä se tulee luontaisesti. Olen monta kertaa ihmetellyt, mistä se tulee. Tuskin monikaan nassikkapainikouluun tullut lapsi on nähnyt videoita saati livenä, mitä paini on. Siitä huolimatta siinä on oikeat elkeet. Ja koska puolustus ei ole vielä kehittynyt, tapahtumia riittää. Se on sitä aitoa painia, ilman lyöntejä, vahingoittamista. Kun katselee noiden 5-7 -vuotiaiden painimista, ei voi muuta päätellä kuin, että se on lapselle luontainen tapa liikkua.

Tänäkin syksynä HPM aloittaa nassikkapainitreenit. Koronarajoituksista ollaan päästy ulos ja on ilo päästää nassikat molskille. Seurana meillä on varmaan eniten nassikkapainiryhmiä koko Suomessa. Niitä on kaikkiaan 13. Mäkelänrinteen uudessa URHEA hallissa on kaikkiaan 6 eri ryhmää lauantaina ja sunnuntaina. Maunulan liikuntahallilla 3 ryhmää lauantaina, Liikuntamyllyssä Myllypurossa 2 ryhmää keskiviikkona, Jakomäessä 1 ryhmä sunnuntaisin ja Santahaminassa 1 ryhmä maanantaisin. Tutustu alla oleviin vaihtoehtoihin ja ilmoita lapsesi harrastukseen. Huoltajat saavat olla mukana auttamassa harjoitusten kulkua, mutta se ei ole edellytys.

Mäkelänrinne

Mäkelänrinteen uuteen halliin tulee kaikkiaan 6 uutta nassikkapainiryhmää lauantaille ja sunnuntaille.

La klo 16.30-17.20 4v
La klo 17.30-18.20 5v ryhmä A
Su klo 09.00-09.50 6v ryhmä A
Su klo 10.00-10.50 7v ryhmä
Su klo 13.00-13.50 5v ryhmä B
Su klo 14.00-14.50 6v ryhmä B

Syksyn 2021 harjoitukset alkavat lauantaina 14.8. ja sunnuntaina 15.8.2021.  Kesken kaudenkin otetaan mukaan, jos ryhmissä on tilaa.

Harjoitustapahtumat ja muutokset  ilmoitetaan  MyClubin kautta. Rekisteröidy ryhmään MyClubissa:  MyClub registeröityminen

Santahamina

Santahaminan NASSIKKAPAINI 4-7 -vuotiaille alkaa maanantaina 23.8.2021 klo 16.00
Harjoitukset klo 16.00-16.45
Harjoitustapahtumat ja muutokset  ilmoitetaan  MyClubin kautta. Rekisteröidy ryhmään MyClubissa:  MyClub registeröityminen

Jakomäki

Jakomäen Nassikkapainikoulu 5-7 -vuotiaille tytöille ja pojille
Sunnuntaisin klo 15.00-16.00 Jakomäen Painisalilla, Somerikkokuja 1 (entinen Helsingin Kristillinen koulu)
Tammikuussa ja syyskuussa alkaa aina uusi kausi. Harjoitusajat ja aloitus löytyy kohdasta MyClubista rekisteröitymisen jälkeen

Syksyn 2021 harjoitukset alkavat sunnuntaina 15.8.2021.  Kesken kaudenkin otetaan mukaan, jos ryhmissä on tilaa.
Akaisemmin mukana olleiden tulee ilmoittautua uudelleen uuteen kauteen !!!

Harjoitustapahtumat ja muiutokset  ilmoitetaan  MyClubin kautta. Rekisteröidy ryhmään MyClubissa:  MyClub registeröityminen

Myllypuro

Liikuntamyllyn Nassikkapainikoulu 4-5 -vuotiaille tytöille ja pojille
Keskiviikkoisin klo 17.00-17.55 Liikuntamyllyssä. Myllypuron metroaseman vieressä

Liikuntamyllyn Nassikkapainikoulu 5-7 -vuotiaille tytöille ja pojille
Keskiviikkoisin klo 18.00-19.00 Liikuntamyllyssä. Myllypuron metroaseman vieressä

Uudet 5 -vuotiaat klo 17.00 ryhmään ja aikaisemmin mukana olleet 5 vuotiaat klo 18.00 ryhmään
Painisali löytyy isosta hallista kuntosalin takaa.
Tammikuussa ja syyskuussa alkaa uusi kausi, mutta kesken kaudenkin otetaan mukaan, jos ryhmissä on tilaa.
 Syksyn 2021 harjoitukset alkavat keskiviikkona 1.9.2021.
Kesken kaudenkin otetaan mukaan, jos ryhmissä on tilaa. Aloitusaika näkyy rekisteröitymisen jälkeen myclubissa.
Aikaisemmin mukana olleiden ei tarvitse ilmoittautua uudelleen uuteen kauteen, jos ryhmä ei ole vaihtunut. Ryhmänvaihto onnistuu omassa profiliissa myclubissa.

Harjoitustapahtumat ja muiutokset  ilmoitetaan  MyClubin kautta. Rekisteröidy ryhmään MyClubissa:  MyClub registeröityminen

Maunula

Maunulan Nassikkapainikoulu 4-5v tytöille ja pojille A-ryhmä: (uudet)
Lauantaisin klo 11.30-12.20 (aloitus 4.9.2021)

Maunulan Nassikkapainikoulu 4-5v tytöille ja pojille B-ryhmä (aikaisemmin mukana olleet)
Lauantaisin klo 12.20-13.10 (aloitus 4.9.2021)

Maunulan Nassikkapainikoulu 5-7v tytöille ja pojille
Lauantaisin klo 13.10-14.00 (aloitus 4.9.2021)