Huttunen järjesti jättiyllätyksen

  • syyskuu 24, 2016

Nikolai Huttunen järjesti jättiyllätyksen Jelgava Openissa voittamalla 10v 50kg sarjan kaikki ottelunsa ylivoimaisella pistevoitolla ja mestaruuuden kotiin. Menestys kilpailuissa on karttanut Nikolaita, mutta säännöllinen harjoittelu ja usko siihen, että työ palkitaan ennemmin tai myöhemmin toi nyt tulosta. Monelta nuorelta painijalta saattaa usko loppua kesken. Totuus on kuitenkin se, että työn tekijät palkitaan ja kannattaa jatkaa säännöllistä harjoittelua.

Akseli Erkkola sijoittui 13v 39kg sarjassa viidenneksi kahdella voitolla ja kahdella tappiolla.

Vadim Elkinin kilpailut jäivät yhteen otteluun sarjassa 13v 34kg. Ikä/painohaarukka ei ollut ihan nappi Vadimille.

HPM:n mukana Kouvolan Painijoista ollut Jesse Mäkelä paini hienosti hopeaa 13v 46kg sarjassa.

Valmennus, tuomarointi ja huoltojoukot panivat parastaan menestyksen eteen. Valmentajana toimi Lauri Vainio,  tuomarina Kalle Erkkola ja huoltajina Juha Westerlund, Kari Mäkelä ja Adrian Vuohela