HPM lle menestystä No-Gi Finnish Openista

  • syyskuu 14, 2016

Suomen Brasilialaisen Jujutsun Liiton no-gi -jujutsun Finnish Open -kilpailut painittiin 10.9. Pasilan urheiluhallissa. Helsingin Paini-Miehillä oli vahva edustus kisoissa.

Alexandr Gainullin esitteli kisoissa komeaa pystypainia napaten valkovöiden -97,5 kilon sarjasta kultaa voittamalla kaikki kolme otteluaan. Finaalissa kaatui Polar Jiu Jitsu Teamin Oskari Koljonen pisteillä.

Heikki Jussila jatkoi komeita esityksiään tatamilla raivaten tiensä sinivöisten raskaansarjan finaaliin kahdella voitolla. Finaalissa Jussila diskattiin sääntöjen vastaisen nilkkalukon takia ja tällä kertaa mestaruus jäi saavuttamatta.

Anvar Suviniitty voitti niin ikään hopeaa sinivöissä. Moninkertainen vapaapainin Suomen mestari Suviniitty osallistui sarjaan -61,5 kiloa ja voitti ensimmäisen ottelunsa edeten sarjan finaaliin. Finaalissa vastustajan triang eli-kuristus osoittautui kuitenkin liian tiukaksi ja mestaruus matkasi muualle. Tämä oli kuitenkin komea esitys kisojen ensikertalaiselta.